Tänään oltiin kisaamassa Stellan kanssa Kirkkonummella KKK:n kisoissa. Tiedossa oli kaksi luokkaa, agility-ja hyppyluokat.

Kolmosia oli agistartissa huimat 61 osallistujaa ja tuomarina oli Risse Koponen. Tämä oli meidän eka kisa kyseisen tuomarin radalla, hieman jännitti, että millainen rata olisi. Stella oli jälleen ihana kisapaikalla. Rauhallinen koko odotusajan, mutta heti oman vuoron tullen se oli täynnä energiaa ja innoa. Rata mentiinkin aika lujaa ja virheitä tuli 2, toinen tuli puomin alastulokontaktilta, mutta toisesta ei ole hajuakaan... Lapussa luki 10vp, muttei siinä ollut kuin merkintä puomista, olisiko tuomari sakottanut siitä peräti kaksi pinnaa? Aika oli tiukalla ihanneajalla -2,39, johon olin todella tyytyväinen.

Toinen rata oli kolmosten hyppyrata, ja koiria oli ilmoittautunut 59. Tuomarina oli Ritva Herrala. Tuossa välissä oli mukavasti joutoaikaa, jolloin Stella sai täydentää akkuja ja oli taas tosi hyvässä vireessä. Rata oli tuttua Herralaa, eteenpäin vievä ja miellyttävä suorittaa. Paha paikka olikin se, että muuri tehtiin kahteen otteeseen. Stella on katsokaa sitä mieltä, että muurille hypätään ja sitten sieltä hypätään alas. Rata menikin todella hyvin, kunnes muuri tuli uudestaan (tokavikana esteenä) ja Stella päätti kerrankin todistaa, että se osaa irrota ja edetä, jolloin se pomppasi edessä olevan väärän esteen. Tuloksena siis hylly. Muuten virheetön rata ja varmasti hyvä aika.