Tänään oli taas viikottainen agilitytreeni ryhmässä. Nämä taisi olla meidän viidennet treenit kunnon agilityryhmässä Danten kanssa. Ollaan kuitenkin käyty aina viikottain pari kertaa itsenäisesti treenaamassa.

Meitä oli paikalla yllättävän vähän, meidän lisäksi vain 2 muuta koirakkoa. Kun muut tekivät rataa, me katsottiin kouluttajan kanssa Danten tasolle sopiva pieni pätkä radasta. Tällä kertaa yksittäisten esteiden sijaan koitettiin jo hieman pidempää sarjaa, kolme hyppyä ja putki. Suurin ongelma on yhä se koiran jättäminen niin, että se pysyy siellä. Kun tämä vihdoin onnistui, Dante teki mallikkaan ja hyvin vauhdikkaan suorituksen. Ensin se ei vain meinannut tajuta hypätä ekaa hyppyä, vaan sukelsi sen ali. Syynä taisi olla se, että se näki mut esteen ali, ei yli. Joten pitää muistaa treenata tuota! Putki meni kuitenkin todella hyvin!

Seuraavaksi harjoitukseksi me otettiin kolme hypyn sarja, toisen hypyn jälkeen oli putken aukko suoraan koiran näköpiirissä, ja piti koittaa saada se vedätettyä sen ohi vikalle esteelle. Yllätyksekseni Dante reagoi tosi hyvin pelkästään siihen, että oma vartaloni oli menossa putken ohi, eikä edes pyrkinyt sinne, vaikka putki on sen lempparijuttu. Tällä hetkellä suurin ongelma taitaa olla ensimmäisen esteen suoritus, se tahtoo aina tiputtaa ekan riman. Pitää muistaa, että rimantiputus = rata loppuu siihen. Kokeiltiin vielä hieman keinua, tällä kertaa niin, että näytettiin Dantelle, että keinun alastulon kohdalle laitettiin namia, ja sitten se sai sen kun oli suorittanut alastulon. Otettiin vielä hieman keppejä (joissa on tapahtunut suuri edistys, pian voin alkaa ottamaan enemmän etäisyyttä koiraan) ja A:ta.

Dante muuttuu levottomammaksi ja innostuneemmaksi kerta kerralta, ja huuto alkaa olla aika kovaa! Meidän kouluttaja oli kyllä vähän sitä mieltä, että aika rämäpää ja hemmetin nopea tästä koirasta on tulossa, ei voi muuta kuin olla samaa mieltä...