Tänään oli agilitytreenit Stellan kanssa Purinalla, Dante viettää vielä taukoa. Ulkona oli n. -7c, joten sain pitää Stellan koko ajan liikkeellä jotteivat lihakset jähmettyisi. Myös lämpöliivi unohtui kotiin, joten piti lämmitellä todella hyvin.

Ratana oli pätkä Mia Laamasen MM-kisojen radasta. Oli hauska huomata, että siinä oli paljon samankaltaisia piirteitä kuin viime marraskuisessa Mian radassa. Hauska miten alkaa hahottaa eri tuomareiden "tyylejä". Stella oli innoissaan ja rata meni hyvin. Hieman oli ongelmia siinä irtoamisessa, sain oikein puskea sen putkiin. Kontaktit olivat kuitenkin hyvät, ja sain itse kunnolla liikuntaa kun Stella piti viedä ihan loppuun asti kaikkialle.

Kotona Dante oli täynnä virtaa, mutta ajattelin hieroa sitä huomenna, joten ei kovaa rasitusta tänään.