Eilen suunnattiin jälleen kerran laduille 22.30, nyt otin molemmat koirat mukaan. Keli oli mahtava eikä tavattu ristin sielua koko lenkin aikana. Viittojen mukaan tehtiin n. 12km lenkki ja aikaa kului 2 tuntia. Koirat juoksi vuorotellen hihnassa ja vapaana. Oli kyllä hurja viilettää alamäkiä tuntemattomaan kahden koiran vetäessä täysillä edessä!

Kun oltiin n. 2km päässä kotoa päästin koirat taas vapaaksi ja ne juoksi eteen ilman mua. Dante jäi odottamaan, mutta Stellaa ei näkynyt. Aloin huhuilla, eikä kuulunut tai näkynyt. Etsittyäni aikani lähdin kotiin katsomaan olisiko mennyt edeltä. Ei näkynyt, joten lähdettiin äidin ja Danten kanssa takasin metsään etsimään. Kaksi tuntia etsittiin, mä pyöräilin ympäri aluetta Danten kanssa ja äiti etsi jalan. Pari kertaa kävin kotona huhuilemassa ja soitettiin poliisillekin. Siinä 02.00 soitin ystävän apuun ja äiti sai mennä kotiin lepäämään. 02.30 äiti sitten soitti ja sanoi että Stella oli löytynyt pikkuiselta aidatulta pihaltamme kylmissään ja peloissaan. Olin siinä vieressä kyllä monesti huhuillut, mutten mennyt sinne asti kurkkaamaan.

Syykin Stellan pakoon selvisi kun juttelin ystäväni isän kanssa. Hän oli kuullut raketteja samoihin aikoihin kun Stella katosi. Mähän kuuntelin musiikkia koko lenkin ajan enkä siksi kuullut mitään. Luojan kiitos Stella kuitenkin saatiin kotiin turvallisesti!

dante_stella_talvi2007.jpg

Tänään sitten lähdettiin hieman ennen 11.00 Olariin, jonne olin sopinut aussietreffejä. Olarissa ei sitten ketään näkynytkään, ja aikani odoteltua tehtiin sitten itseksemme . 2 tunnin lenkki. Kotona löytyi sitten mailista info, että paikka ja aika ei sopinutkaan ja tapasivat muualla eri aikaan. Maili oli lähetetty n. 10 minuuttia sen jälkeen kun tarkistin mailit aamulla. No, sain kivoja talvikuvia koirista, koitan lisätä nettiin kun onnistun saamaan ne videokamerasta pois...

Lenkin kuvia:
dante_talvi2007_etu2.jpg

dante_talvi2007_etu1.jpg