Kisaviikon loppu jatkuu... Helsingissä oli tarjolla yksi agilityrata (tuomarina Anne Savioja) ja yksi hyppyrata (tuomarina Martti Salonen). Osallistujia oli ekassa luokassa 76 ja tokassa 67. Eka kisa alkoi n. klo 11.20, joten olimme suhteellisen aikaisin liikkeessä. Onneksi tänään ei ollut yhtä kylmä kuin eilen, mutta pakkasta oli kuitenkin . -6.

Ensimmäinen rata oli mukavan sujuva ja etenevä, mutta vaati ohjaajalta paljon ennakoivaa ohjausta. Dante pysyi kivasti alussa. Eka hyppy ja siitä vienti putkeen meni mukavasti. Seuraava este puomi meni myös nappiin. Otti alastulokontaktin hyvin ja tästä piti jatkaa muurin yli. Muurin jälkeinen valssi oli myöhässä, jolloin koko 7 esteen kieputus myöhästyi ja siitä tuli kammottavaa kaarretta ja läheltä piti-tilanteita. Dante orvasi todella hyvin omaa ohjaustani, mutta pudotti silti yhden riman. Kepit meni hyvin, ja seuraava hyppysarja oli ihan ok, mutta toinenkin rima tippui. A:n kontakti oli aika nippa nappa, mutta otti kuitenkin, itselläni oli vain liian kova kiire. Päästiin alle ihanneajan vain -1.55, kaarrokset olivat kuitenkin todella suuret. Dante hyppäsi aika jäykästi ja untui muutenkin kankealta.

Kyllä kisaajien leuat lopsahtivat kun hyppyradan numeroita alettiin laittaa. Rata oli täysin epälooginen ja sekoitus kamalia juoksusuoria ja tiiviitä kieputuksia. Mineissä ja medeissä hylkyprosentti oli varmaan n. 90%, tuomarin mielestä talvitreenaus oli vain jäänyt ihmisiltä... Rata alkoi hypyllä ja suoralla putkella ja miltein suorassa linjassa olevalla toisella hypyllä. Eli tässä koira kerää kovan vauhdin. Kolmannen esteen jälkeen todella tiukka valssi ja haltuunotto. Alku sujui kivasti Dantelta. Sain sen jotenkuten haltuun ja sitten pari hyppyä ja taas erittäin ahdas valssi hypyn ja renkaan välissä. Tässä meinasi kadota rata, mutta koira tuli hyvin käteen eikä vilkuillut muita esteitä. Sitten kepeille, jotka oli sijoitettu kahden suoran putken väliin niin, että jos koiralle antoi yhtään tilaa, se oli heti putkessa. Tähän kului meiltä paljon aikaa kun vein sen ihan kepeille asti kädessä. Sitten parin hämyesteen ohi, hyppy ja taas suoralla putkella radan toiseen päähän. Seuraavalla esteellä piti tehdä takaaleikkaus, ja Dante hieman jumitti mutta hyppäsi. U:n muotoon asetellut hypyt ja taas kovaa kentän toiseen päähän. Muurille tultiin kamalalla juoksulla ja siitä piti tehdä 180 asteen käännös pituuelle, josta myös 180 asteen käännös suoralle putkelle. Dante pudotti pituuden viimeisen palikan :( Sitten kamala spurtti että kerkeää ottaa koiran haltuun putken päässä ja kuljettaa hmyesteiden ohi. Viimeinen hyppykieputus ja maaliin, viimeinen rima tippui. Eli lopulta 10 vp ja aika -4.89.

Seurakaverien mukaan Danten hypyt oli näyttänyt todella pahoilta ja jo ponnistuksessa pituudelle näki, ettei pääse yli. Videokamera näytti samaa, Dante oli kankea ja hypyt olivat lyhyet ja hitaat. Koira oli selkeästi ihan jumissa, varmaan eilisen kisan jäljiltä, kun oli niin kylmä ja lämmittely oli hankalaa. Myös jäähdyttely jäi puutteelliseksi, kun oli kiire päästä kotiin. Mutta olin ihan hemmetin tyytyväinen siihen, että tehtiin tulos. Vain 20 koiraa 67 teki tuloksen!