Penkkarien johdosta mulla loppui koulu jo 11.00, joten saatiin vihdoin sovittua Gabin kanssa treenit. Tavattiin Espoon keskustassa yhden maissa ja mentiin sieltä Gabin autolla Oittaalle. Gabilla oli mukana Danten äiti Sara ja setä Scifi.

Aloitettiin esineruudulla. Gabi tallasi n. 30x40m alueen ja vei sinne kolme esinettä, joista kaksi oli kangasta ja yksi muovia. Dante haki kaksi ekaa esinettä (kankaat) tosi nätisti, enkä enään viitsinyt lähettää sitä hakemaan viimeistä, joka oli hankala. Oli muuten Danten eka esineruutu, joka ei haissut yhtään multa, vaan oli toisen tallaama ja jonkun muun esineet.

Sitten paukuteltiin. Jälleen niin, että lähdin maksalaatikon kanssa kauemmas jättäen Danten Gabille. Ammuin ja kävin antamassa herkkua. Tehtiin näin 3 kertaa, etäisyys n. 70-80m. Gabin mukaan Danten reaktio paukkuun oli se, että alkoi lipoa huulia nälkäisesti ! Eli menee todella hyvin, ei paineistu ja on mieltänyt paukut toooosi kivoiksi. Sitten laitettiin Dante autoon ja ammuttiin vielä Scifille 4 kertaa. Dante näytti autossa ihan siltä, että missä hänen palkkansa on?

Sitten käytiin vielä tekemässä lenkki metsässä. Koirat käyttäytyi ihan sivistyneesti. Pari kertaa Scifi koitti vähän Dantelle äristä, mutta Dante ei tuntunut pahemmin välittävän. Ostin Gabilta myös magneettipannan Dantelle, jonka tarkoitus olisi auttaa juuri tuota lihasjumiumaa. Tuntuu taas että Dante on hieman jäykkä ja se kinkkasi eilen aina noustessaan pari ekaa askelta (vasen takajalka). Toivotaan, että tuo panta auttaisi hieman, pitää myös hieroa Dante tänään illalla.