Johan oli Juhannus! Lähdettiin perjantaina kahden aikaan Turkuun päin bussilla, porukkaa oli sen verran paljon, että mahduttiin vasta varabussiin ja jouduttiin vaihtamaan vielä Savossa. Hypättiin sitten matkasta Piikkiössä, joka oli kuulemma lähin pysäkki. Lähdin sitten painavin kassein ja koiran kanssa kävelemään ja pysähdyin eräällä kioskilla kysymään reittiä. Totesivat, että voi sua raukkaa, matkaa on n. 7km! Onneksi samat ihmiset olivat menossa sinne suuntaan, niin saimme kyydin. Kyllä kävi tuuri, sitä matkaa ei olisi ollut kiva lähteä kävelemään. Olin varanut soluhuoneen Tuorlan majatalosta, jossa kisatkin siis pidettiin. Kun olin saanut tavarat huoneeseen, niin mentiin ilmoittautumaan. Perjantaina oli Salme Mujusen tuomaroimat agi-ja hyppystartit.

Ensimmäinen rata oli erittäin kinkkinen agilityrata, jossa oli ainostaan keinu! Rimat olivat ihan tapissa ja hyppykulmat olivat todella ahtaat ja hankalat. Dante karkasi heti alussa väärälle hypylle, joten tulos oli hylätty rata. Rata meni muuten ihan ok, yksi rima vielä tipahti. Hyppyrata oli varsinainen sillisoppa, samoja esteitä suoritettiin vaikka kuinka monta kertaa uudestaan eri puolilta ja pää oli ihan sekaisin rataantutustumisen jälkeen! En muistanut edes järjestystä, saati ollut selvillä ohjauskuvioista. Onneksi starttasimme vasta aika lopussa, joten kerkesin seuraamaan muita koirakkoja ja tekemään kuivaharjoitteluja. Rata meni loppujen lopuksi ihan hyvin, kepeille viennissä mun piti valssata, mutta pelkäsin tapissa olevan riman tippuvan joten vaihdoin lennosta takaaleikkaukseksi, jossa en vienyt Dantea tarpeaksi rohkeasti ja se jäin epäröimään keppejen alkuun että saako mennä? Tähän tuhlaantui pari sekuntia, mutta onneksi ei saatu kieltoa ja suoritettiin rata kunnialla loppuun. Tulos olikin sitten puhdas nolla ja sijoitus 4/33. Tuo takaaleikkaus kepeillä on kohta, mitä pitää selkeästi treenata. En oikein luota, että Dante osaa sen, vaikka kyllä se osaa ne hakea...

Illalla Dante saikin sitten riehua Pippa-aussien kanssa, kävivät uimassa ja juoksivat vain niinkuin aussiet osaavat :) Tehtiin lenkkiä ja sitten käytiin levolle puolilta öin, tai ainakin yritettiin. Meidän ikkunan takana oli varsin äänekäs seurue viettämässä juhannusta soittaen ja laulaen, joten eipä siinä tullut paljoa nukuttua. Aamulla alkoivat sitten viereisten huoneiden koirat haukkua ja Dante kävikin hieman levottomaksi myös. Käytiin aamulenkillä ja seurattiin sitten aika lailla koko päivä kisoja. Dante riehui Pipan kanssa aina vähän väliä ja sai levätä huoneessa klo 16.00 asti, jolloin huoneet piti luovuttaa. Kolmoset aloittivat vasta viiden paikkeilla.

Taas oli tarjolla kaksi rataa, molemmat tällä kertaa agilityratoja, jotka tuomaroi Leena Rantamäki-Lahtinen. Ensimmäinen rata oli varsin suoraviivainen vauhtirata, jossa oli kaikki kontaktit. Dante oli täynnä intoa kun se viimein pääsi radalle ja meno tuntuikin todella hyvältä. Radan puolivälissä sitten itse kämmäsin kun piti valssata kepeille ja jäin taas pitämään Dantea liian kauan, jolloin se kävi keppien sijasta suorittamassa utken. Tulos siis hylätty rata. Rata meni sitten muuten hyvin, vähän jännitti keinua, joka rämähti tosi inhottavasti eilen alas. Toinen rata oli samantapainen suoraviivainen, helpohko vauhtirata. Alku meni taas tosi kivasti, mutta puomin kanssa oli sitten ongelmia. Danten kanssa ollaan treenattu paljon sitä, että irtoan sivusuunnassa ja Dante osaa suorittaa itse puomin loppuun. Kokeilin sitä nyt, mutta Dante jäi vain hämmentyneenä seisomaan puoliväliin puomin alasmenoa. Koitin antaa käskyn, mutta kun se näytti siltä että hyppää alas, niin kiiruhdin saattamaan sen puomin loppuun. Tähän tuhlautui videokameraa apuna käyttäen n. 5 sekuntia, eli todella paljon aikaa! Saatiin rataa kuitenkin jatkettua, mutta kun piti mennä kepeille, Dante haki väärää hyppyä, kuunteli kuitenkin kieltoa eikä hypännyt sitä, sain sen vedettyä kepeille ja loppuun. Ei saatu kuitenkaan kieltoa, mutta aikaa tuhlautui kuitenkin parisen sekuntia. Lopputulos oli kuitenkin 0 rv, sija 4/34. Hieman ärsytti se puomijupakka, rata oli kuitenkin varsin vauhdikas, oltaisiin todennäköisesti voitettu ilman sitä... No, nyt ainakin tiedän, ettei tuo ole niin varma, että voi kisoissa tehdä.

Paikalla oli taas mukavasti aussieita, ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ja katsella hienoja ratoja! Mineissä oli myös paljon gööttejä, joita oli mukava seurata. Juttelin omistajien kanssa ja tapasin mm. Gallen veljen Topin, joka oli varsin nopea ja sähäkkä tapaus radalla! Ensi viikolla ne sitten syntyy, nyt vain jännitetään jos narttuja tulee. Kisoista päästiin Espoon Isolle Ompulle sitten Kirsin ja auspai Papin kyydissä, oltiin kotona puolilta öin... Väsytti kyllä hirveästi, Dantekin meni heti nukkamaan. Todella mukava tapahtuma, ensi vuonna toivottavasti uudestaan!

Tässä on muuten pari kuvaa meidän radoilta, kuvaajana Jaana Hakola (www.hurtta.net)

684752.jpg

684753.jpg

684754.jpg

684756.jpg

684757.jpg