Kävimme lauantaina sitten hakemassa Liperistä (40km Joensuusta) pikku gööttipennun. Neiti sai nyt kutsumanimekseen Brien, vähän niinkuin se juusto toi täydellisten naisten Bree :P

Ajomatkaa oli n. 5 tuntia/suunta, joten lähdimme lauantaiaamuna aikaisin ja oltiin perillä yhden aikaan. Tutustuttiin kaikessa rauhassa ensin kahteen pentuun joista toinen siis meidän ja Galleen - eli isäukkoon. Galle oli aika veikieä tapaus, ihanan energinen ja säpäkkä! Juteltiin kaikkea mahdollista kasvattaja Sarin kanssa, joka oli ihan yhtä mukava "livenä" kuin netinkin välityksellä. Tavattiin myös toisen sijoitusnartun, Yodan, uusi perhe. Sitten Sari päästi koko pentulauman vapaaksi ja katseltiin niiden telmintää. Tutustuttiin myös emään Juuliin, ja kun paperit oli saatu kuntoon, lähdimme taas maantien päälle Brie mukanamme.

Matka meni todella hyvin, Brie oli ensin hieman ihmeissään että missä sisarukset ja hän itse, mutta pian alkoi tutkia laatikkoa jonne olimme sen laittaneet, ja koitti kavuta samantien ulos. Piti hieman meteliä laatikossa, mutta heti kun pääsi jonkun syliin hiljeni ja kävi nukkumaan. Matka meni tosi rauhallisesti, tehtiin kaksi pysähdystä, ekalla ei malttanut tehdä tarpeita mutta tokalla sentään malttoi. Pääsi myös tutustumaan ihmisvilinään yhdellä tupaten täydellä olevalla huoltsikalla.

Kotona pääsi tutustumaan sitten samantien Danteen pihalla. Dante ei paljoa välittänyt pennusta, vaan juoksi vain ihmiseltä toiselle mutta kun noteerasi pennun, niin Brie hieman ulisi sillä pentuhuudolla mutta heti kun Danten mielenkiinto siirtyi muualle, katsoi pentu mielenkiinnolla Danten perään. Jätin sitten uudet koiranomistajat tutustumaan rauhassa pentuunsa ja suunnattiin Danten kanssa kotiin päin.

Käytiin sunnuntaina katsomassa sitten miten Brien kanssa sujui. Eka yö oli kuulemma ollut hieman levoton, Brie oli ollut energinen ja repinyt ja kiskonut ja pitänyt Suvi-Aneten hereillä koko yön. Ei kuitenkaan itkenyt tms. Seurasi ihmisiä pontevasti kaikkialle ja Brie oli jo valkannut olkkarista oman paikkansa ison tyynyn päältä - pikku prinsessa :) Dantea vielä vähän arkaili, mutta uskalsi mennä itse jo tutustumaan ja haastamaan leikkiin! Dante ei taas välittänyt pätkääkään pallukasta. Tässä pari kuvaa:

844859.jpg

844860.jpg

844861.jpg