"Loistava" viikonloppumme jatkui sunnuntaina Raisiossa pk-viestin merkeissä. Heräsimme aikaisin, Stella jäi isälleni joka lähti kuskiksi ja tokaksi ohjaajaksi Dantelle. Matkalla poimittiin Emmi, Sara ja Emmin äiti kyytiin. Olimme perillä kisapaikalla vähän ennen yhdeksää, jossa arvottiin lähtöjärkkä ja tarkastettiin koirat. Koiria oli kokeessa 9, 4 aloa, 2 avoa ja 3 voittajaa. Aloitettiin maastosta, jossa Dante juoksi alo-koirista ensimmäisenä.

Koirat ja osa ohjaajista lähti B-pisteelle, jonne matkaa siis se 1km. Jäin Emmin äidin kanssa A-pisteelle. Kaikki koirat ennen Dantea tulivat, mutta ei se Dante sitten juossut. Oli käyttäytynyt tosi hyvin, mutta todella pitkä odotus oli laskenut aika lailla sen viettitasoa, mutta oli lähtenyt ihan hyvin. Kuitenkin n. kahden minuutin kuluttua palasi takaisin. Tuossa ajassa oli siis varmasti käynyt ainakin puolivälissä, ei sitten ollut riitänyt kantti pidemmälle...

Koska Emmin Sara juoksi (ainut alo-koira joka juoksi), jäimme vielä odottamaan tottista ja esine-ruutua. Mietin pitkään mennäänkö vielä tottikseen, mutta Dante tuntui jo paineistuneelta kentällä ennenkuin oli edes kuullut paukkuja (sama aamulla kun tultiin ilmoittautumaan, Dante ei ollut oma itsensä). Päätin sitten jättää väliin ja vain kuunnella. Paukut kuului ihan pieninä poksahduksina, mutta Dante paineistui tosi paljon. Ei mennyt toimintakyvyttömäksi, ja makkara vielä maistui, mutta olin iloinen ettei oltu tottiksessa.

Kun paukut oli ammuttu menin viereiselle kentälle ottamaan eteenmenon maksalaatikon luokse ja tehtiin pelastuspuolen esteitä. Palkkasin runsaasti lihapullilla ja Dante teki ihan hyvin, vaikka ei selvästi vieläkään ollut rento. Kun Dante tuntui rauhoittuneen hieman, vein sen autoon. Odoteltiin vielä että Emmi pääsi esine-ruudusta ja päästiin sitten lähtemään. Dante otti nähtävästi aika kovasti sen pari viikkoa sitten sattuneen kohtauksen metsässä Stellan kanssa. Tätä tuskin saan parissa viikossa korjatuksi, pitää perua syksyn viestikokeet ja treenata pikkuhiljaa paukkua. Pitää vielä vähän pohtia miten lähteä rakentamaan sitä kuntoon...