Eilisen kamalan tokokokeen jälkeen oli niin kiva tulla agilitykisoihin Purinalle! Kyseessä oli siis Helsingin seudun kennelpiirin mestaruuskisat, joissa oli kaksi virallista kisaa (agi-ja hyppyrata) sekä epävirallinen joukkuerata. Piirimestaruuden ratkaisi kahden virallisen radan yhteistulos. Me oltiin ilmoitauduttu piirikisaan ja oltiin myös mukana AST:n maksijoukkueessa.

Päivä alkoi agilityradalla, jonka tuomari oli Minna Väyrynen. Pahannäköisen alun jälkeen rata oli varsin mukava perusagilityrata, ansoja mutta sulava suorittaa. Starttasimme vähän ennen puolta väliä ja kerkesin lämpätä Dantea hieman, vaikka turhan vähän kun jäin seuraamaan muita koiria. Rata meni meiltä ihan hyvin, vaikka alku hieman töksähtikin. Siitä olisi saanut hyvin aikaa pois, mutta päästin kaarteet valtaviksi kun en uskaltanut ottaa käteen tarpeeksi napakasti. Kontaktit olivat hyvät ja muutenkin varma nollarata meiltä. Tulos siis puhdas rata, suoritusaika -6,69 ja sija 9/48. Eipä taaskaan tarvi hävetä meidät voittaneille, kisa oli täynnä toinen toistaan kovempia nimiä. Tämä oli nyt sitten kuuden mm-karsintanolla!

Joukkuerata alkoi n. tunnin odottelun päästä. Brie oli myös tullut isäni kanssa seuraamaan ja kannustamaan :) Joukkuerata oli agilityrata, ja me oltiin joukkueen kolmas koira, eli aika loppupäässä. Tehtiin radalla vähän epävarmempi ja hitaampi nolla, rata oli kamalan pitkän oloinen, ei niin tiivis kuin edellinen. Dante tuli kovaa ja huonossa kulmassa puomille ja meinasi siinä livetä alas, mutta sai kuitenkin kammettua itsensä ylös ja päästiin maaliin virheettömästi. Ikävästi joukkueemme ei kuitenkaan menestynyt kovinkaan hyvin, yksi teki meidän lisäksi nollan, yksi hyllytti ja yhdelle 15rv + lisäaikaa, joukkueen sijoitus 4/9.

Päivän lopuksi oli vielä piirimestaruuden toinen rata, hyppäri. Tuomariksi oli vaihtunut Martti Salonen, joka oli tehnyt varsin kinkkisen radan. Dante alkoi selvästi hyytyä päivän mittaan, vaikka koitin pitää sen liikkeessä ja alku-ja loppuverkata hyvin. Monen tunnin odotus Purinan seinässä näkyi selvästi radalla hyppäämisessä ja hitaammassa vaihdissa. Rata muuten ok, mutta multa harmittava arviointivirhe (otin liikaa etäisyyttä liian aikaisin, Dantelle tuli kiire perään) aiheutti sen, että yksi rima tuli alas ja tuloksena 5rv, aika -7,67 ja sija 21/48. Ilman tylsää vitosta olisimme muuten voittaneet piirimestaruuden... Nyt lopullinen sijoituksemme piirimestaruuskisassa oli 9/33.

Kaiken kaikkiaan taas todella kiva päivä lempiharrastuksemme parissa, olin tosi tyytyväinen ratoihimme vaikka olivathan ne kaukana täydellisestä ;) Innolla odotan ensi viikonlopun kisoja ja seuraavia treenejä! Jos saisi vielä sen yhden mm-karsintanollan niin voisi huolletta lomailla kevään, no ehkä ensi lauantain kisoissa nappaa!