Eilen en kerennyt treenaamaan muuta kuin agia, joten nyt piti käyttää hyväksi upeata säätä ja suunnata Danten ja Stellan kanssa treenikentälle. Aloitettiin Danten kanssa tokolla, Stella oli mukana ihan vain katsojana. Oli taas aika hermostunut, mutta mitään paukkuja ei kyllä tällä kertaa jouduttu kuuntelemaan.

Eka treenattiin paikallaoloa. Aloitettiin istumisella näköetäisyydellä. Otin kahdesti ja ihan hyvin meni, mutta kun lähden tulemaan kohti, steppaa kerran, eli nostaa molempia tassuja kerran. Kielsin ja otin uudestaan, kunnes saatiin suoritus jossa ei tullut steppiä. Sitten otettiin sama makuuasennossa, ihan hyvin meni.

Sitten otettiin pienellä puunoutokapulalla noutoa (varmaan joku 450g). Ensin pari ihan kokonaista noutoa, mutta sen lisäksi vahvistin odotusta antamalla nameja välillä kun oli heittänyt kapulan. Loppuun otettiin pari palautusta ilman luovutusta ja riekutin narulelulla.

Loppuun otettiin vielä luoksetuloa ja pysähdyksiä. Otin ensin pari läpijuoksua palkaten pallolla taakse luoksetulosta, eli ilman loppuasentoja. Sitten treenattiin taas pysähtymistä ja maahanmenoa ensin kierrä-käskyllä, mutta koska se ei ihan toiminut toivotulla tavalla otin ihan tänne-käskyn kanssa.

Loppuun treenattiin vielä vähän seisomisia liikkeestä. Ensin kävelystä seiso, hetki paikallaan ja vapautus takana olevalle lelulle. Otettiin vielä pari kertaa sama, mutta nyt juoksusta. Hyvin meni, ei mitään ongelmia. Otettiin vielä loppuun kerran ilman takapalkkaa ja kävelyllä taakse ja sivulle ja hienosti meni!

Sitten tein n. 3x3m kokoisen namiruudun kentän keskelle, jonne viljelin kasan froliceja. Päästin Danten ensin ja hetken päästä päästin myös Stellan ruutuun. Innokkaasti etsivät nameja, vähän Dante kävi haahuilemassa mun vanhoja jälkiä pitkin, mutta löysi kyllä kaikki namit, no problem :)