Mentiin taas päivällä treenaamaan tokoa isolle kentälle, mukana koko kööri, Stella taas vain katsojana. Jotain se taas säikkyi ja sain jahdata sitä kymmenisen minuuttia että sain hihnaan kiinni ja köytettyä tankoon Danten kanssa. Brien kanssa aloitettiin taas näyttelytreenillä, ensin vähän seisomista ja sitten taas juoksemista. Hyvin meni, Brie muisti selvästi edelliset treenit. Mutta tällä ei olekaan niin kiire, koska selvisi että pentunäyttely on siirretty eteenpäin viikolla! Sitten otettiin vielä sivulletuloa namin avulla ja pari kävelyaskelta namia seuraten.

Tämän jalkeen otettiin Danten kanssa tokoa. Aloitettiin paikallaololla makuussa, joka oli tänään huomattavasti parempi kuin eilen! Mutta toisaalta häiriötä ei ollut ja olin koko ajan näkyvillä. Kävin palkkaamassa pari kertaa ja kiersin kenttää niin että olin myös Danten sivuilla ja takana, ei ongelmia. Loppuun otettiin vielä lyhyt istuminen paikallaan.

Seuraavaksi treenattiin kaukkareita. Meinasi oma hermo palaa kun Dante taas steppasi, piipitti ja ennakoi. Maasta istuminen oli ihan kamalaa, meinasi koko ajan vain nousta seisomaan. Olen näyttänyt kaikki käskyt oikealla kädellä, ja keksin että voisin erottaa istumisen ja seisomisen näyttämällä istumiskäskyä vasemmalla kädellä. Dante tajusi uuden käskyn hyvin ja siirrot menikin sitten paljon paremmin.

Sitten otettiin vielä seuraamistreeniä. Laitoin narulelun liivin takataskuun ja otettiin aika pitkiä suoria seuraamispätkiä ja palkkana kunnon riehutus selän takaa lelulla. Otettiin pari käännöstä vasempaan ja oikeaan, auts. Niitä pitää hioa vielä aika paljon että saadaan nistä tiiviit ja hyvät, nyt Dante vaan väistää mua ja jatkaa seuraamista kun olen kääntynyt... Otettiin myös parit täyskäännökset ja juoksupätkät.

Ihan viimeiseksi tehtiin eteenlähetys lelulle jonka olin vienyt Danten huomaamatta kentän laitaan ennen treenien alkua. Oli taas ihan kamalan vaikeaa juosta vain suoraan eteenpäin. Oli koko ajan juoksemassa Stellaa ja Brietä kohti sivuviistoon tai muuten vain sivulle... Komensin aika monta kertaa luokse ja vasta n. 15 metrin päästä esineestä lähti hyvin suoraan eteenpäin ja löysi lelun. Riekutin kovasti ja sitten vietiin lelu yhdessä kentän laidalle ja ja lähetin Danten lelulle, nyt juoksi hyvin ja kovaa suoraan eteenpäin.

Lopuksi päästin kaikki koirat vapaaksi ja heitin niille palloa vähän palloa ja leikin niiden kanssa. Tehtiin Brien kanssa vähän pyörimisharjoituksia, ts. opetin sitä kiertämään kerran itsensä ympäri molempiin suuntiin seuraten namikättä. Tästä lähtee myös hyvät syli-ja poispäinkäännösten alut!