Perjantain hakutreenien jälkeen ajettiin kotiin ja tiputettiin Stella kyydistä ja jatkettiin Purinalle Danten ja Brien kanssa. Kyseessä siis ATD:n pitkäperjantaiagilitykisat, kaikkiaan kolme starttia tarjolla, mutta olin ilmoittanut Danten vain kahdelle jälkimmäiselle agilityradalle. Ekan radan tuomaroi meille suht. tuntematon tuomarituttavuus Tuomo Pajari ja toisen radan tuomaroi tuttu Johanna Nyberg. Kisat olivat taas kerran suuret ja keli kylmä, eli juuri kiteytettynä kaikki syyt miksi en halunnut tänä talvena kisata...

Ensimmäinen rata oli profiililtaan mukava, virtaviivainen mutta sisälsi hankalia kulmia ja lähestymisiä. Rata alkoi hyppy-rengas-A-suoralla ja Dante teki hyvän A:n alastulon. Muuri jonka jälkeen tiukka miltein täyskäännös suoraan putkeen. Nyt tuli itselle kiire kun piti keretä koiran kanssa yhtä aikaa putken päähän ohjaamaan se suoraan edessä olevaan renkaaseen, josta moni oli mennyt ohi. Siitä hyppykuviolla puomille, joka oli erittäin pahassa kulmassa. Tarkoitus oli vetää takaaleikkauksella tyhjässä puomille ja pyöristää linjaa niin että päästäisiin urvallisesti puomille. Vedin kuitenkin Dantea liikaa sivulle hypyllä ennen puomia ja Dante hyppäsi siivekettä päin ja kaatoi koko esteen. Vitonen alla jäätiin sitten hinkkaamaan kontakteja (puomi ja keinu) oikein koko rahan edestä ja päästiin maaliin nätisti virheittä tuloksella 5 rv, aika -2,33 ja sija 42/82. Videolta katsottuna Dante meni ihan kovaa, ja oli hyvin kuulolla. Lähdössä vähän edisti, ehkä n. 0,5m.

Koska seuraavaan rataan oli aikaa pari tuntia, ajettiin isälle siksi aikaa lepäämään. Kerkesi mukavasti sulaa kohmeesta ja sitten vaan takaisin kisoihin. Oma tsemppi oli alkanut jo laskea pitkän päivän jälkeen ja toka rata olikin vähän sunnuntaihölkkää. Nybergin rata oli varsin suoraviivainen juoksurata, eli ei yhtään meille suosiollinen. Onneksi sentään keinu oli kannettu pois! Rata alkoi hypyllä ja suoralla putkella, josta tiukka käännös toiselle hypylle. Dante kääntyi ihan näpsäkästi ja rata meni ihan ok. Tehtiin huolelliset kontaktit ja voin kyllä olla tyytyväinen varsinkin A:han, joka suoritettiin 2 x ja meni molemilla kerroilla juuri niinkuin halusin! Tulos oli 0 rv, aika -7,98 ja sija 17/68. Katselin kisakirjaa ja tuo sijoitus oli ilman muuta meidän pohjat...

Kisojen jälkeen kävin vielä ottamassa Emmin Sara-bc:n kanssa lämppäriesteitä jotta voisin samalla muistuttaa Saraa että muakin täytyy totella ja muistelemassa hieman miten Sara oikein kulki, huomenna pitäisi kisata sen kanssa. Tämän päivänkisoista sen verran yhteenvetoa: oma tsemppi kadonnut, ei jännittänyt yhtään kun menin radalle, syynä näin jälkeenpäin ajatelle varmaan kisojen suuri osaanottajamäärä ja taso, miksi yrittää kun tietää että paras ei riitä mihinkään? Dante on myös alkanut valua lähdössä, pitää muistaa jättää se tarpeeksi kauas ja jos alkaa varastaa niin lopettaa rata siihen.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lauantaina lähdin kaden aikaan Purinalle junalla - ilman koiria. Koska Emmillä oli tokokoulutus samaan aikaan kun heidän eka startti, pyysi hän mua ohjaamaan Saraa. No mikäs siinä, olenhan mä Saraa ohjannut ennenkin. Kyseessä siis kakkosten agilityrata, jonka tuomarina toimi Tuomo Pajari. Emmi kerkesi paikalle juuri ennenkuin mentiin radalle ja kertoi, että Sara tekee 100% varmuudella hylyn kohdasta kun pitäisi mennä A:lle jonka alla on putki.

Rata alkoi kivasti, Sara meni kovaa ja eiliseen verrattuna polvet tutisi mutta tsemppi oli mulla ihan eri luokkaa. Sara oli oikein kuuliainen mutta kyllähän se juoksi sinne A:n alla olevaan putkeen, ähdin väistämään ihan pikkaisen liian aikaisin putken suuta ja siihen syntyi Saran kokoinen aukko minne Sara suhahti. Jatkettiin rataa kuitenkin ja muuten meni hienosti ja virheettömästi. Saraa oli kyllä tosi kiva ohjata, se on paljon kevyempi ja nopeampi kuin Dante, vaikka varmuus ja tekninen osaaminen ei ole samaa luokkaa. Mutta enköhän mä sitä saa taas joku kerta ohjailla, varmaan pian kolmosissa kun Emmi ja Sara teki tokalla radalla nollan ja ovat yhden nollan päässä kolmosista :)