Aamulla Dantella oli hieronta (lue lisää ylempää), mutta mentiin kuitenkin rauniotreeneihin kun ollaan päästy muuten niin huonosti treenaamaan. Meitä oli todella vähän, olisiko ollut vain viisi paikalla. Dantellahan on monet viime treenit olleet enemmän tai vähemmän onnistuneet, mutta nyt en voinut olla muuta kuin hemmetin tyytyväinen! Koska Dantea ei saanut kauheasti rasittaa heti hieronnan jälkeen pyysin piilot missä olisi mahdollisimman vähän  kiipeilyä eikä olisi hirveän kaukana toisistaan. Maalimiehiä tällä kertaa kaksi.

Laitettiin melukasetti soimaan ja pyysin Lilliä ampumaan kaksi laukausta, ekan ihan alussa ja toisen maalimiesten välillä. Alueena oli keskikasa ja pitkä kasa. Dante kävi tosi kovilla kierroksilla ja seuraaminen radalle tuntui aika epätoivoiselta... Lähetin Danten etsimään ja kuului eka laukaus. Dante ei reagoinut yhtään!!!! Aivan upeaa, mahtavaa!! Se ei edes katsonut ylös eikä paineistunut yhtään vaikka laukaus tuli suht. läheltä vielä. Eka maalimies löytyi ja Dante aloitti heti hyvän haukun. Lähetin sen uudestaan ja Dante ei reagoinut pätkääkään toiseenkaan laukaukseen! Toinen maalimies löytyi pienen tarkennuksen jälkeen ja haukun aloitukseen meni hetki kun Dante tunki suljettuun piiloon...

Molemmat ilmaisut oli ihan tarkoituksella lyhyitä, pari kolme hyvää haukkua. Yleensä Dante on reagoinut ampumiseen hätkähtämällä ja katsomalla äänen suuntaan. Jatkaa hommia mutta häntä laskee ja minä havaitsen pientä paineistumista vaikka muut eivät välttämättä sitä huomaa. Paukkujen jälkeen ilmaisu on ollut aina huono, siksi pyysin tällä kertaa helppoja ilmaisuja. Mutta nyt Dante oli ihan normaali ja olisi haukkunut varmasti kunnolla.

Nyt näkyy valoa tunnelin päässä ja olo alkaa olla optimistinen näiden paukkujen suhteen. Treenataan niitä nyt vain mahdollisimman usein, juuri rauniotreeneissä ja namiruudulla, eli silloin kun on kivempaa tekemistä kuin pelätä paukkuja. Innostuin jopa katselemaan syksyn viestikokeita, mutta saapi nähdä miten paljon edistymistä saadaan aikaan kesän aikana, viimeinen asia jota pitäisi tehdä on ahnehtia...