Viime viikolla aloitettiin Dracun kanssa pentutokokurssilla Järvenpäässä Riitta Jantunen-Korrin opetuksessa. Vaikka osaankin itse periaatteessa opettaa liikkeet, tällaiset kerta viikossa kurssit motivoivat ihmeen hyvin treenaamaan enemmän kuin normaalisti.

13.08, ensimmäinen kerta:
Treenin aihe: kontakti, perusasento.
Riitta kertoi ensin jonkin verran teoriaa ja sitten näytimme miten olemme treenanneet katsekontaktia, perusasentoa, miten palkkaamme pentumme ja miten se leikkii. Dracu keskittyi oikein hienosti muhun muista pennuista huolimatta ja tarjosi pitkälti koko tunnin ajan katsekontaktia ja istumista. Saatiin pari hyvää vinkkiä Draculle:
-ota katsekontaktiin käskysana, kuten "katso".
-opeta perusasentoon tulossa kunnon kierto ettei siitä tule pennun kasvettua loikka.
-käytä selkeitä treenin aloitus-ja lopetusäskyjä, kuten "nyt treenataan" ja "loppu", näin pennulle voi jo lähteä opettamaan vireen nostamista ja laskemista.
-naksuttimen kanssa voisi käyttää namin sijaan myös joskus lelua

20.08, toinen kerta:
Treenin aihe: seuraaminen, luoksetulo.
Riitta kertoi taas ensin eri tapoja opettaa seuraamista ja selitti palkkauksesta ym. Näytettiin Riitalle taas mitä tehdään, ja saatiin seuraavia kommentteja:
-seuraamisessa lyhyitä, hallittuja pätkiä ettei kuumene liikaa, käytä naksutinta että palkka tulee oikea-aikaisesti.
-voisi opettaa kaksi eri seuraamista, toinen namilla (rauhallinen, tekninen) ja toinen lelulla (kiihkeä, vietikäs).
-seuraamisessa perusasento ja seuraamispaikka ovat koko ajan siirtyneet taaemmas, koiran etutassut omien jalkojen puolivälissä.
-kiinnitä jo alusta paljon huomiota hyvään perusasentoon ja seuraamispaikkaan, niistä ei saa lipsua!
-luoksetulossa ei tarvi hetsata enään, pitää varoa ettei Dracu kuumu niin paljon että alkaa tulla ääntä.
-luoksetulossa voisin itse olla kutsuttuani paikallani kunnes pentu on ihan lähellä ja sitten vasta palkata, palkkana hyvä on lelu.
-eteenistumisessa pitää odottaa että on tarpeaksi kehittynyt että pystyy suorittamaan sen oikein.

Treenien jälkeen tein Danten kanssa parit luoksetulon pysäytykset pallolla ja naksulla ja sitten mentiin parin muun pentukurssilaisen kanssa läheiselle pellolle leikittämään lapsosia. Dracu juoksi siellä sitten liki tunnin ja kuukahti saman tien kotona häkkiinsä :)