Joku aika sitten saatiin Emmin kanssa päähämme että voitaisiin koota oma pieni tokoporukka jonka kanssa treenata. Nuoriso kun tarvitsee häiriöitä, kannustaa treenaamaan vaihtelevissa paikoissa, saadaan helposti se apuri ja ehkä treenimotivaatiokin nousisi. Tutuista nuorista saatiin koottua tällainen kokoonpano: Emmi & bc Step (+bc Sara), Minä & auspai Dracu (+auspai Dante), Tiia & bc Ruuti (+novnou Rasmus) ja Noora & mudi Fisu. Tarkoitus olisi treenata säännöllisesti joka viikko ja koittaa vaihdella treenipaikkaa mahd. paljon. Ryhmällä ei ole nyt mitään nimeä, mutta mun mielessä se on Dantesta TVA-ryhmä ;) 

Anyway, pidettiin ekat treenit torstai-aamupäivänä Puolarmetsässä mukavassa tihkusateessa. Tiia ei ollut paikalla, mutta saatiin kolmistaan ihan hyvät treenit aikaiseksi. Danten kanssa otin paikallaoloa ryhmässä (olin piilossa), ihan ok. Sitten treenattiin seuraamista,erityisesti käännöksiä, Jessican ohjeiden mukaan. Otettiin lisäksi vähän kaukoja ja eteentuloa-sivullemenoa ja muutama ruutuunlähetys. Dracun kanssa otettiin seuraamista ja perusasentoon menoa pysähdyksissä. Sitten tein ruudun ja treenattiin sitä näyttöruutua Emmin avustuksella, meni oikein kivasti! Tehtiin lisäksi vähän paikallaoloa (istuen) ja kaukoja (istu-maahan-istu). Dracua ei pahemmin tuntunut muut koirat häiritsevän, eikä liioin kökkö keli tai treenipaikka.

Puolentoista tunnin treenin jälkeen mentiin ottamaan pentujen kanssa toinen nopea viestitreeni. Dracu sai mennä taas ensin. Emmi vei sen B-pisteelle ja mä jäin huutelemaan A:lle. Matka oli viime kertaa vähän pidempi, alusta taas sama nurmikko. Dracu juoksi oikein lujaa mulle ja meniasi napata vaihteeksi naamaan reiän kun kävi "hiukan" kuumana... Ei olisi edes tarvinnut Emmin huutoa lähteäkseen takaisin B-pisteelle (Emmi oli edennyt ehkä 20m) vaan oli heti lähdössä sinne. Juoksi hyvin Emmin luo ja sieltä mulle, ei mitään tarvetta kutsua kun pentu oli jo parhaansa mukaan koittamassa ryöstää Emmiltä mun luo :) Kun Step oli juossut pennut sai vähän leikkiä samalla kun käveltiin autolle. Dracun mielestä kivoin leikki on juosta täysiä Steppiä kohti, tarrata kiinni kauluksesta ja taklata maahan ja sitten öristä kunnolla... Oli aika rajun näköistä, onneksi isompi Step ei näyttänyt pistävän pahakseen.

Ihan lopuksi tein vielä ison namiruudun jonne päästettiin kaikki koirat (+ Nooran Fisu) etsimään herkkuja kun ammuin kaksi laukausta. Eipä siellä kukaan oikein jaksanut edes päätään nostaa, Emmin mielestä Dante oli vähän paineistunut mutta musta se näytti ihan normaalilta. Eli jos paineistui niin vaan ihan hetkeksi ja sitten palautui heti.