Treenattiin taas Dracun kanssa Purinalla. Kouluttajana Elli ja paikalla kaikki, eli meitä oli tosi paljon! Kun oltiin saatu radat molemmille puolille rakennettua, tehtiin Dracun kanssa heti ekana Ellin ohjaamaa rataa. Otettiin hyppy, 90 asteen kulma jossa kaksi rinnakkaista hyppyä ja suora linja putkeen. Tein ensin hyppysarjan toiseen suuntaan niin, että siitä tuli ympyrä ja putkeen. Dracu haki putkea ihan hyvin, mutta ongelmia tuotti lelu kädessäni joka ei ole ennen haitannut. Kiinnittyi liikaa siihen, joten vaihdettiin palloon joka odotti taskussa. Tehtiin hyppyjä sitten toiseen suuntaan niin, että valssasin Dracun ja esteen edessä ja vein siitä putkeen. Ekalla kerralla ei tullut näyttävän käden puolelle (en näyttänyt taas kunnolla..) vaan ajautui väärälle puolelle josta seurasi yhteentörmäys. Seuraavilla kerroilla olin tarkempi ja palkkasin muutaman kerran ohjaavasta kädestä.

Sitten tehtiin vähän putkeen lähetystä yhden välihypyn kautta. Jo muutaman toiston jälkeen Dracu lähti hakemaan putkea tosi hyvin ja mä pääsin leikkaamaan reippaasti ohjauslinjassa. Lisättiin ptuken eteen vielä muutama este joista saatiin kivasti vauhtia putkeen. Elli piti Dracua jotta sain alkuun jo etumatkaa, mutta mähän lähdin ryntäämään kiireissäni putkelle ja jätin Dracun selän taakse ja sehän tuli koko sarjan ohi kiinni leluun hahhahhah.gifNäin se opettaa mua tarkkaavaiseksi ja "ohjaa, älä oleta" elämänohje alkaa konkretioitua oikein kunnolla. Seuraavilla kerroilla olin tarkkana ja onnistui oikein hyvin.

Itsenäisenä treeninä tehtiin sitten pimeää putkikulmaa. Putki oli U:n muotoinen ja ekat pari kertaa Dracu ei meinannut mitenkään tajuta että miksi mä juoksen siltä väärältä puolelta? Tajusi se lopulta kuitenkin ja jätin lelun toisen pään ulkokulmalle jotta tulisi oikeaan suuntaan ulos. Tehtiin paljon toistoja ensin yhteen suuntaan, mutta kun vaihdettiin suuntaa niin pentu oli taas ihan ihmeissään ja piti tehdä sekin puoli ihan alusta asti. Kun vielä vaihdoin ekana treenattuun puoleen niin oli jo unohtanut koko jutun duh.gif

Vaidettiin sitten juttua ja tehtiin yksittäisen esteen kanssa sylikäännöstä ja poispäinkäännöstä. Ollaan tehty näitä paljon kuivaharjoitteluna ilman esteitä, mutta esteiden kanssa se ei ole onnistunut kauhean hyvin kun Dracu kääntyy liian jyrkästi ja ohittaa esteen. No, Dracu on selvästi seurannut tarkkaan Danten ratoja kun se teki nyt aivan täydelliset sylkkärit ja poispäinkäännökset! Heitin sille pallon aina esteen yli joten Dracu sai juosta sen perään ja lisättiin näin irtoavuutta. Näiden harjoitusten lopulla mulla sitten paloi lopullisesti hermo sen kanssa että Dracu yrittää ottaa narupalloa multa vaikka ei leikitä. Se nappasi mua kahdesti tosi kovaa kädestä vaikka kielsin ja niin ei uskonut. Suutuin sille ekaa kertaa koskaan agitreeneissä oikein kunnolla potuttaa.gif Dracu-raukka oli ihan kauhuissaan kun mamma on aina niin kiva agitreeneissä ja seurasi mua tosi häpeissään ja surkeana repulle jossa sitten leikittiin ja Dracu palautui heti sen jälkeen normaaliksi, iloiseksi itsekseen.

Treenien lopuksi otettiin vielä keinua. Tapio auttoi pitämällä keinua alkupäästä ylhäällä kunnes Dracu oli keinun päässä ja sitten laski keinun alas. Tehtiin eka muutama toisto niin että pidin Dracusta kiinni ja kun se meni hyvin, päästin Dracun vapaaksi ja se sai itse juosta keinun päätyyn. Tämä meni tosi hyvin, mutta seuraavalla kerralla mun pitää varmistaa että apuri alkaa laskea keinua vasta kun Dracu on pysähtynyt päätyyn. Istuminen keinun alastulossa menee nyt jo ihan hyvin ja Dracu osaa ennakoida sitä. Treenien jälkeen tehtiin vielä pieni lenkki Sannan ja aussieiden kanssa ja Dracu juoksi Ponchon kanssa pitkin peltoja.