Ollaan aika pienmuotoisesti tokoiltu tässä joululoman aikana, tänään sentään ryhdistäydyin ja treenattiin muutama tunti Emmin kanssa Sirkuskentällä. Paljoa ei olla tietty voitu tehdä kun ensin Dantella oli leikkaus ja siitä piti toipua kunnolla. Sitten Dracu jäi saikulle. Vois kuitenkin vähän koota mitä ollaan tehty, mitä pitäisi muistaa tehä ja muita huomioita.

Danten kanssa koitetaan yhä laskea viettitasoa. Se tuntuu kuitenkin hirveän vaikealta, kun kieltäminen ja kaikki negatiivinen palaute saa Danten koittamaan vaan enemmän ja pikemminkin nostaa viettiä. Pitäis itse olla vaan ihan superrauhallinen, mutta kun se on niin vaikeaa olla rauhallinen kun Dante on niin häslä ja iloinen. Välillä muistan olla rauhallinen, mutta erityisesti palkkaus on vielä ihan liian innostava. Pitäisköhän luopua leluista vähäksi aikaa ihan kokonaan? Ehkä nameista kanssa, mennä pelkällä sanallisella kehulla? Tuntuu että mikään ei oikeen edisty mihinkään suuntaan vaikka kuinka treenataan, sillä Dante osaa kaikki liikkeet, mutta välillä into on niin kova ettei onnistu, esim. tunnari, seuraaminen, kaukot... Seuraa hyvin niin pitkään kun on hihnassa, mutta heti vapaana hakee saman vanhan edistyspaikan. Kaukoissa höslää ekan etsinnän, tekee loput tosi nätisti. Kaukot onnistuu välillä, välillä taas käy liian kuumana enkä vaan saa rauhottumaan. Idaria ollaan alettu tekemään ja se sentään menee tosi nätisti. Samoin paikallaolo on parantunut. Ollaan treenattu kanssa hyppynoutoa niin, että heitän kapulan reippaasti sivulle ja pitää tuoda kanssa esteen yli. 

Dracun kanssa on myös aika lailla ongelmia kun itselle on "jäänyt päälle" Danten kanssa pidetty tiukka kuri ja palkka vain täydellisestä sekä vahvojen pakotteiden käyttö. Kun Draculla ei ole vahvaa intopohjaa tokoon, sillä loppuu kiinnostus kun en palkkaa tarpeeksi ja käytän ihan liikaa pakotteita. Pitäis Dracun kanssa keskittyä siihen, että toko on kivaa ja mun kanssa on superkivaa tehä, mutta on taas niin vaikeaa vaihtaa mielentilaa täysin koirien välillä. Dracu kuumuu kanssa helposti kun ei ole varma mitä siltä vaaditaan. Toinen ärsyttävä piirre on se, ettei sen kanssa naksuttelu onnistu. Dracu ei vaan kokeile mitään, menee vaan maahan ja tuijottaa mua kunnes hermostun ja joko annan uuden käskyn tai vaihdan koiraa. Palkkaaminen lelulla on yhtä lailla turhauttavaa ja aikaa vievää kun Dracu ottaa lelun ja juoksee sen kanssa pois. Ollaan tehty kahden lelun leikkejä vaikka kuinka monta kuukautta, mutta Dracu ei vieläkään tuo lelua mulle ellei se a) näe uutta lelua mulla tai b) ellen kutsu sitä luokse jolloin se tiputtaa lelun ja juoksee mun luokse. Ollaan keskitytty nyt sivulle tuloon, kaukkareihin ja paikallaoloon. Sivulle tulo on ihan kamala, tulee ihan liian eteen ellen auta kädellä. Kaukkarit ovat ihan ok, etäisyys n. 2 metriä. Seuraamista ollaan tehty vähän, mutta Draculla menee nopeasti keskittyminen ja mulla hermot kun se ei keskity... Pitäis varmaan palata koulutuksessa alkuun ja treenata kentällä pelkkää katsekontaktia?

Toko on ihan perseestä argh.gif