Vietettiin taas perinteisesti (tää oli muuten mun neljäs juhannus Tuorlassa!) juhannusta agilitykisojen merkeissä Turun liepeillä Tuorlan majatalossa. Oltiin vähän myöhässä majoitusta varatessa (=lue, Emmi antoi sen mun tehtäväksi... Luulisi että se tietäisi jo paremmin :D) joten otettiin teltta mukaan ja nukuttiin sitten siinä.

Saavuttiin perjantaina juuri ajoissa starttaamaan ekalla maxi3-radalla, joka oli Leena Rantamäki-Lahtisen tuomaroima. Rata oli SM-kisarumban jälkeen ihan naurettavan helpon tuntuinen, ja nollia tuli paljon, mutta ihan kiva rata kuitenkin. Dante hyppäsi aika rumasti keinulta alas ennen aikojaan ja luulin että siitä tuli vitonen, joten murahdin sille, jäin hetkeksi paikalleen miettimään että keskeytänkö mutta jatkettiin sitten kuitenkin rataa ja istutin Dantea sitten pitkän kaavan mukaan puomin päässä. Tehtiin sitten kuitenkin nolla, mutta samalla pohjanoteeraus sijoituksen kanssa, ihme että päästiin edes ihanneaikaan! Tulos siis 0rv, aika -5,35, sija 25/61. Kyllä vähän hävetti, mutta elämä on :D

Perjantain tokalla maxi3-radalla oli sitten tuomarina Anne Savioja, ja rata oli viikonlopun ainoa hyppäri. Päätin kokeilla Danten kanssa loppuun vähän riskialtista ohjausta, joka ei sitten tietenkään onnistunut. Ideana hyvä, mutta olin toteutuksessa liian huolimaton, Dante pääsi selän taakse ja hyppäsi ansaesteen. Noh, tätä kuviota sitten treenaamaan! Niin ja tulos siis hylätty rata.

Ilta kului rattoisasti ensin rantasaunassa ja sitten vatsojen räjäytys-operaation parissa. Ei ainakaan ruoka loppunut kesken :D Vietettiin mukavaa iltaa sitten nuotion ääressä muiden agilityihmisten kanssa jutellessa ja korkattiin meidän SM-menestyksen kunniaksi myös pullo aitoa champanjaa (joka oli muuten ihan kamalan makuista!). Telttakin saatiin pystyyn ja nukuttiin muutama hassu tunti. Kahden hengen teltta, 2 ihmistä ja 4 koiraa ei ollut ihan nukkumisen kannalta optimaalinen tilanne ja heti aikaisin aamulla alkoi aurinko paahtaa ja teltta muuttui saunaksi.

Aamu alkoi sitten maxi1-radalla, jossa Dracu starttasi kisauransa. Ollaan treenattu sen kanssa ihan hävettävän vähän, ja pääasiassa hyppytekniikkaa mihin ei liity mitään ohjausta, joten vähän jännitti miten se lukee ohjaamista radalla. Takaaleikkaukset, valssit, persjätöt yms. on ihan tuntemattomia käsitteitä Draculle, ja kepit valmistui vasta pari viikkoa sitten, kontakteista puhumattakaan  Noh, eka rata saatiin suorittaa kamalassa kaatosateessa, mutta onneksi Dracu oli aika rauhallinen radalla niin sain sitä jotenkuten ohjattuakin! A:lta käännyttiin miltein 180 astetta putkeen ja Dracu luki sen niin että palataan A:lle, joten tuloksena hylätty rata. Kepit Dracu kuitenkin haki hienosti eikä ollut moksiskaan vaikka leikkasin A:n takana! Jee, taitava likka  

Seuraavaa starttia odotellessa sadepilvet väistyi ja saatiin nauttia auringosta!

Maxi1-radalla oli tuomarina Anne Savioja, ja rata oli edellistä rataa virtaviivaisempi, joten vauhtiakin saatiin enemmän! Alussa heti kepeille viennissä olin hidas, Dracu tuli putkesta miltein keppejen ohi mun luokse, mutta sain sen puskettua kepeille. Kepeillä tuli kuitenkin puolessa välissä rytmivirhe, joten otettiin alusta ja nyt meni hyvin. Sitten jouduin tekemään tosi tökerön valssin yhden esteen edessä ja Dracu kielsi seuraavan esteen. Noh, uusi yritys ja eteenpäin! A:n alasmeno oli tosi nätti ja siitä hieno eteenlähetys muutaman hypyn yli putkeen. Putkelta tultiin kovaa keinulle, ja juuri ennen keinulle vientiä annoin "shh" hidasteen ja otin haltuun. Keinun kontakti nopea, mutta ihan hallittu kuitenkin. Ei kyllä varmaan olis ollut ilman sitä hidastetta... Sitten tuli muutama rima alas ja videolta katsottuna mun käsi laski tosi pahasti molemmissa. Puomin kautta sitten miltein maaliin, mutta yritys kääntää Dracu takaaleikkauksella vikalle hypylle epäonnistui totaalisesti ja juostiin sitten vikan hypyn ohi, eli tulos hylätty rata. Tässä radassa oli jo vauhtia ja kivaa oli 

Dracun toka startti:

  

 

Danten kanssa oli sitten vielä kaksi maxi3-rataa, ekalta tehtiin tosi hyvä rata, valitettavasti yhden hypyn Dante hyppäsi liian läheltä siivekettä ja osui siihen mikä tiputti riman alas, eli tulos 5rv, aika -6,84 ja sija 29/61. Tokalta radalta myös hyvä suoritus, paitsi tein liian vahvan putkihidasteen ja Dante tuli ulos putkesta! :D Joten siltä radalta myös 5rv, aika +1,84, sija 19/60. Viikonlopun saldo kuitenkin yksi nolla, joten tästä on hyvä jatkaa ensi kesän SM-nollien metsästystä! Tavoite olisi saada ne kasaan ennen mun reissua syyskuun puolivälissä, joten nyt vaan kisataan ahkerasti!

Danten vika rata videona: