Koska pakkanen pysytteli kohtuullisissa rajoissa, pidettiin agilitytreenit Purinalla. Kouluttajana oli Inari, ja Danten ja mun lisäksi paikalla oli vain kaksi muuta koiraa.

Koska Inari oli käynyt Janitan (Leinosen) opeissa Turussa, oli meillä alunperin Janitan luoma treenirata, ja yhessä pohdittiin, mitä Janita tekisi missäkin ja mitä neuvoi. Me ollaan AST:ssä kyllä ihan Janita-faneja, kesän kurssin jälkeen aina treeneissä pohditaan Janitan oppeja ja vinkkejä! Rata oli n. 18 esteen pätkä, jossa ainut kontakti oli keinu.

Inari pisti mut ohjaamaan Dantea kaukaa, mun piti pysytellä alussa keinun toisella puolella ja ohjata Dante hyppäämään sen toisella puolella olevat esteet. Omat käskyt olivat hieman myöhässä, mutta muuten ok. Sitten putkipyöritystä ja kepit. Keppikulma oli juuri sopivasti hieman samantyylinen kuin Turun kisoissa, jossa siis sisäänmeno epäonnistui. Eli sylikääntö ja työntö kepeille. Seisoin itse ekalla kerralla liian lähellä enkä antanut Dantelle tarpeaksi tilaa, mutta toisella kerralla meni hyvin. Sitten vielä takaaleikkauksia ja etenemistä. Irtoaminen on kyllä nyt ehdottomasti meidän suurin ongelma, jota täytyy vaan treenata.

Oli kivat treenit, eikä jäänyt mieleen mitään suurempia ongelmia. Pitää koittaa ottaa aina valssin sijaan takaaleikkaus jotta saataisiin sitä treenattua.