Agilitytreeneissä vierähti taas mukavasti koko ilta. Saavuttiin paikalle klo 18.00 ja vietin ekan puolitoista tuntia seuraamassa ekaa ryhmää ja välillä antaen jotain omaa palautetta. Meidän ryhmä teki taas samat harjoitukset kuin edellinen, joten oli saanut jo kivasti kuulla vinkkejä ja rataakaan ei tarvinnut alkaa rakentamaan. Meitä oli paikalla taas vain 4, meitin lisäksi Jaana & pointteri Pete ja Soili Miron ja Hertan kanssa.

Eka treeni oli valssaustreeni. Oli yksinkertaisesti neljä hyppyä peräkkäin ja sahattiin niiden välissä edestakaisin valsseja. Ideana oli vahvistaa koiralle vastakkaista kättä valssissa. Palkattiin ensin ulkokädellä esteen eteen niin että koira ei hypännyt, ja sitten parin toiston jälkeen päästettiin se hyppäämään ja vedettiin tiukalla kurvilla takaisin. Danten kanssa treeni meni hyvin, Dantella on aika hyvät käännökset, mutta vielä voisi vaatia tiukemmat käännökset. Laskettiin käännöksen puoleinen rima alemmas niin että rima oli reippaasti vinossa jotta koira käsittäisi että on helpompi hypätä ihan kunnolla käännöksen puolelta.

Sitten tehtiin lyhyt rata, jonka teemana oli mm. putkien ohitukset. Rata alkoi kolmen hypyn suoralla, väärän putkenpään ohi ja heitto putkeen, joka siis hyppysarjaan katsoen 90 astetta oikealla. Sitten vierekkäiset esteet, piti nyt treenata sitä valssia, japutkenpään ohi kuljetus kauempaan päähän. Sitten takaaleikkaus muurille ja keinu, josta putkeen ja 90 asteen avokulmassa kepeille. Alun tein kutsuna, joka onnistui tosi kivasti. Tämä on aivan ihana liike Danten kanssa kun se toimii niin hyvin tuolla kutsu ja putkeen heitto-tyylillä. Valssissa ongelmana se, että lähdin rynnimään ja käännyin koiraan päin liian aikaisin, jolloin vauhti tippui turhan aikaisin. Sain hyvin vietyä väärän pään ohi oikeaan ja takaaleikkaus oli hyvä (nämä on ahkerala treenillä parantunut huomattavasti!). Putkesta tullessa olisi pitänyt ottaa tiukemmin haltuun, nyt tuli turha kaarre kepeille, jotka Dante teki hyvin kun vedin sen niihin käsiavulla. Tehtiin rata uusiksi näillä korjauksilla ja se meni todella hyvin. Sitten koitettiin alun putki - rinnakkaishypyt - putki - kohtaa eri ohjaustyylillä. Tein hyppyjen edessä valssin (tää on mun uus suosikkiohjaus) ja kokeilin myös työntö-vetoa, joka sekin meni ihan kivasti. Treenattiin vielä lopun keppejä sylikäännöksellä.Dante haki ne hyvin, mutta itse piti muistaa antaa sille tilaa ja tehdä tiukempi käsiliike, nyt tein liian löysän heiton kepeille ja meni ohi. Kivat treenit, kotonakin oltiin ennen yhtätoista!